Suomen vankilajärjestelmä — pohjoismainen malli
Suomen vankilajärjestelmä herättää kansainvälistä ihmetystä. Avovankilat, joissa vangit voivat liikkua suhteellisen vapaasti, käydä töissä ja valmistautua vapautumiseen asteittain, näyttävät ulkopuolisen silmiin pikemminkin kuntoutuslaitoksilta kuin rangaistuslaitoksilta.
Tämä ei ole sattumaa. Suomalainen kriminaalipolitiikka perustuu ajatukseen, että rangaistuksen tärkein tehtävä on estää uusintarikollisuutta — ja tutkimusnäyttö osoittaa, että kuntoutus toimii paremmin kuin pelkkä eristäminen.
Historiallinen kehitys
Suomen vankilajärjestelmä ei aina ollut pohjoismaisen pehmeä. Vielä 1960-luvulla Suomen vankiluku oli Pohjoismaiden korkein ja vankilaolot ankarat. Muutos alkoi 1970-luvulla, kun kriminaalipolitiikan suuntaa muutettiin tietoisesti.
Rikosseuraamuslaitoksen historia kertoo merkittävästä muutoksesta. Laitoksen edeltäjä Vankeinhoitolaitos uudistettiin, rangaistusten pituuksia lyhennettiin ja avovankiloiden osuutta kasvatettiin. Tulokset olivat selkeitä: vankiluku laski dramaattisesti ilman, että rikollisuus lisääntyi.
Tänään Suomen vankiluku on noin 50 vankia 100 000 asukasta kohden — merkittävästi alle Euroopan keskiarvon ja murto-osa Yhdysvaltojen luvuista.
Avovankilat ja suljetut vankilat
Suomen vankilat jakaantuvat avovankiloihin ja suljettuihin vankiloihin. Avovankiloissa vangit asuvat huoneissa ilman lukittuja ovia, voivat liikkua laitoksen alueella vapaasti ja usein käydä laitoksen ulkopuolella töissä tai opiskelemassa.
Suljetut vankilat ovat perinteisempiä laitoksia, joissa liikkuminen on rajoitetumpaa. Nekin ovat kuitenkin kansainvälisesti vertaillen inhimillisiä — sellit ovat kohtuullisen kokoisia, ja vangeilla on pääsy koulutukseen, terveydenhuoltoon ja vapaa-ajan toimintaan.
Vangin sijoittaminen avovankilaan tai suljettuun vankilaan perustuu riskinarviointiin. Väkivaltarikoksista tuomitut ja karkaamisriskiset vangit sijoitetaan suljettuihin laitoksiin, kun taas lyhyempää tuomiota suorittavat ja vapautumista lähestyvät voidaan sijoittaa avovankiloihin.
Kuntouttava ajattelu
Suomalaisen vankeinhoidon ydinajatus on normalisointi: vankilaelämän tulisi vastata mahdollisimman paljon normaalia elämää. Tämä tarkoittaa työtä, opiskelua, sosiaalisia suhteita ja vastuunottamista.
Vankiloissa tarjotaan päihdekuntoutusta, kognitiivis-behavioraalista terapiaa, ammatillista koulutusta ja työtoimintaa. Erityisohjelmia on suunnattu seksuaalirikollisille, väkivaltarikollisille ja nuorille rikoksentekijöille.
Tutkimusten mukaan kuntouttavilla ohjelmilla on selkeä vaikutus uusintarikollisuuteen. Erityisesti päihdekuntoutus ja ammatillinen koulutus vähentävät riskiä syyllistyä uusiin rikoksiin vapautumisen jälkeen.
Uusintarikollisuus
Suomen uusintarikollisuusluvut ovat kohtuullisia mutta eivät erinomaisia. Noin kolmannes vapautuneista vangeista palaa vankilaan viiden vuoden kuluessa. Luku on parempi kuin monissa maissa mutta osoittaa, ettei järjestelmä ole täydellinen.
Uusintarikollisuuden vähentäminen edellyttää paitsi vankilassa tehtävää työtä myös vapautumisen jälkeistä tukea. Asunnon, työn ja sosiaalisten suhteiden puuttuminen ovat merkittävimpiä riskitekijöitä. Jälkihuollon resurssit ovat kuitenkin rajalliset.
Kritiikki ja haasteet
Suomen vankilajärjestelmä ei ole kritiikitön. Osa kansalaisista pitää rangaistuksia liian lyhyinä ja vankilaolosuhteita liian mukavina. Erityisesti vakavien väkivaltarikosten kohdalla julkinen keskustelu rangaistusten ankaruudesta on kiivasta.
Vankien mielenterveysongelmat ovat kasvava haaste. Merkittävä osa vangeista kärsii mielenterveysongelmista, ja vankiloiden resurssit mielenterveyspalveluihin ovat riittämättömät.
Ulkomaalaisten vankien osuus on kasvanut, mikä tuo uusia haasteita kielitaidon, kulttuurierojen ja kuntoutusmahdollisuuksien suhteen.
Pohjoismainen malli maailmalla
Suomen ja muiden Pohjoismaiden vankilamalli herättää kasvavaa kiinnostusta maailmalla. Erityisesti Yhdysvalloissa, jossa massavankeus on tunnustettu epäonnistuneeksi politiikaksi, pohjoismaiseen malliin kohdistuu toiveita vaihtoehtoisesta lähestymistavasta.
Mallin siirtäminen toiseen kontekstiin ei ole yksinkertaista. Pohjoismainen kriminaalipolitiikka toimii osana laajempaa hyvinvointivaltiota — sosiaaliturvaa, koulutusta ja terveydenhuoltoa — jonka puuttuminen tekee pelkän vankilamallin kopioinnista riittämätöntä.
